Saaristolaisten verkosto vuosille 2024-2027 haussa nyt

Tiedote

Avautunut haku liittyy valtakunnallisten saariston tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoitukseen koskien saaristopolitiikan verkostohanketta vuosille 2024-2027. Rahoitusta voi hakea verkostokoordinaattorin palkkaamiseen ja verkoston toiminnan järjestämiseen. Verkostokoordinaattori vastaa verkoston kokoamisesta ja sen toiminnasta. Rahoitushaku on avattu haeavustuksia.fi-valtionavustuspalveluun ja haku päättyy 8.10.2024 klo 16.15.

Saaristopolitiikasta vastaa Suomessa valtioneuvoston asettama saaristoasiain neuvottelukunta (SANK). Saaristopolitiikan työlle on ominaista verkostomainen toimintatapa, jossa saaristo- ja vesistöalueita kehitetään eri tasoilla julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välisenä yhteistyönä.

Haettavalla, meri- ja järvialueiden saaristolaisia kokoavalla, verkostolla halutaan tehdä neuvottelukunnan ja saaristolaisten välisestä vuoropuhelusta systemaattista. Verkosto toteuttaa valioneuvoston neuvottelukunnalle asettamia tehtäviä keskittyen erityisesti valtakunnallisen saaristo- ja vesistöalueiden kehittämisohjelman tavoitteisiin ja ohjelman jalkauttamiseen. Verkostolla on myös keskeinen tehtävä tukea maakuntia, kuntia ja muita paikallisen tason toimijoita paikallisten saaristo-ohjelmien laatimisessa. Neuvottelukunta ohjaa verkoston toimintaa.

Verkosto rahoitetaan saaristopolitiikan valtakunnallisista kehittämisvaroista ja taustatahoina voivat toimia esimerkiksi kansalaisjärjestöt ja edunvalvontajärjestöt. Määrärahoilla rahoitetaan vain valtakunnallinen verkostohanke. Valtionavulla edistetään laajemmin kansallisen saaristopolitiikan sekä maa- ja metsätalousministeriön (MMM) hallinnonalan strategisia tavoitteita.

Valtakunnalliseen saaristolaisten verkostohankkeeseen on maaseudun kehittämisen määrärahasta (momentilla 30.10.63) käytettävissä vuonna 2024 noin 30 000 € ja vuosina 2025, 2026 ja 2027 noin 70 000 € per vuosi. Määrärahasta rahoitettava saaristolaisten verkostohanke haetaan ja päätetään 4 vuodeksi budjettiehdoin, mikä tarkoittaa, että määrärahaan liittyvät mahdolliset muutokset vaikuttavat verkostohankkeen rahoitukseen.

Hakemukset tulee jättää haeavustuksia.fi -järjestelmän kautta viimeistään 8.10.2024 klo 16:15.

Ministeriö kuulee saaristoasiain neuvottelukuntaa verkostohankkeen valintaan liittyen ja tavoitteena on tehdä hankepäätös 22.10.2024 mennessä.

Siirry lukemaan tarkemmat ohjeet saaristopolitiikka.fi:n hakuilmoituksesta.

Lisätiedot

  • Latvakoski, Laura

    Aluetieteen opiskelija, Vaasan yliopisto

    Kiinnostuksen kohteina mm. paikkaperustainen aluekehittäminen ja kestävä kehitys. Laura toimi korkeakouluharjoittelija maa- ja metsätalousministeriössä kesällä 2019.