Saaristolailla kiinnitetään huomiota palveluiden saatavuuteen saaristossa

Saaristolain uudistamista valmisteleva työryhmä on käsitellyt kevään aikana saaristolain palveluja koskevia säännöksiä. Työryhmä näkee 40 vuotta sitten annetun lain perustelut edelleen relevantteina.
Palveluiden järjestäminen saaristossa kohtaa erityisiä haasteita. Näitä aiheuttavat muun muassa saariston saavutettavuus, hajanainen asutus ja asutuksen kausiluonteisuus. Keskeisiä päätöksiä palveluiden saatavuudesta saaristossa tekevät muun muassa kunnat ja hyvinvointialueet.
Saaristokunnat ja -osakunnat sekä neljä hyvinvointialuetta saavat valtionosuutena saaristolisää, joilla katetaan lisäkustannuksia, joita syntyy palveluiden järjestämisestä ja ylläpitämisestä saaristossa.
Neljäkymmentä vuotta sitten annetussa saaristolaissa todetaan, että saariston erityisolot tulee huomioida eri hallinnonaloja koskevan, olemassa olevan lainsäädännön soveltamisessa. Palveluja ei siten voida järjestää suoranaisesti saaristolain perusteella. Pykälällä ei edelleenkään säädettäisi uusia velvoitteita, vaan sen tarkoituksena olisi varmistaa jo voimassa olevien velvoitteiden toteutuminen saaristoalueilla.
Työryhmä näkee pykälän perimmäisenä tavoitteena sen, että kunnat ja hyvinvointialueet kiinnittäisivät palveluiden saatavuuteen erityistä huomiota saaristossa.
”Saariston erityisolosuhteet on tärkeä huomioida lain valmistelussa. Harva asutus, maantieteellinen eristyneisyys ja vesireitit tekevät palveluiden järjestämisestä muuta maata haastavampaa ja kalliimpaa. Olennaista lain päivityksessä on huomioida ensimmäistä kertaa vapaa-ajan asutus ja palvelutarpeen kausivaihtelu. Esimerkiksi Turun saaristossa sesonkina asukkaiden määrä on yli kaksinkertainen viralliseen väkilukuun nähden,” toteaa työryhmän jäsen, vt. edunvalvontajohtaja Malla Rannikko-Laine Varsinais-Suomen liitosta.
Nykyisen lain perusteluissa todetaan, että julkisten palvelujen järjestämiseksi asetettavat vaatimukset tulisi asettaa saaristossa alemmiksi kuin mantereella. Esimerkiksi saaristoisilla hyvinvointialueilla on jo joissain tapauksissa kiinnitetty huomiota palveluiden saatavuuteen muun muassa tekemällä saariston kohdalla poikkeuksia palveluverkon vähimmäisvaatimuksissa. Työryhmä pitääkin tärkeänä, että pykälässä huomioitaisiin jatkossa myös hyvinvointialueiden palvelut. Työryhmä on keskustellut myös siitä, millä tavalla kausiasukkaat voitaisiin huomioida palveluita koskevissa säännöksissä.
Katso myös:
- Saaristolakiin halutaan pykälä saariston huomioimisesta (mmm.fi)
- Saaristolain uudistaminen etenee – kuulemisia ensi vuonna (mmm.fi)
- Hyvinvointialueet halutaan näkymään uudistetussa saaristolaissa (mmm.fi)
- Kuulumisia saaristolain uudistamisen työryhmältä, osa 1 (mmm.fi)
Artikkelin on julkaissut alun perin maa- ja metsätalousministeriö.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä
-
Auri, Elina
General Secretary, Island Committee
Email address: elina.auri@gov.fiPhone number: +358 00 744 900